Pölyttäjäniitty

Pölyttäjien elinolosuhteiden parantaminen ja elinympäristöjen luominen ovat yksi helpoimmista tavoista lähteä liikkeelle kouluympäristöjen luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä. Pölyttäjäystävälliset ympäristöt voivat lähteä liikkeelle yksittäisistä kukkaistutuksista ja laajeta pölyttäjäpysäkeiksi, ja lopulta pölyttäjäpoluiksi. Pölyttäjäpoluksi …

Lavaviljelmä

Lavaviljely on helppo ja helppohoitoinen tapa aloittaa uuden oppimisympäristön toteutus koulun pihamaalla tai lähialueella. Viljelylavoja saa huokeasti valmiina kaupasta tai sellaisen voi rakentaa itse vaikkapa luokan projektina. Lavan etuna on …

Syötävä ja kukkiva hedelmäpuukilta

Hedelmäpuukilta on joukko monessa kerroksessa kasvavia kasveja hedelmäpuun ympärillä. Yksittäisten kasvien runsaan satomäärän tavoittelun sijaan, kasvikilloilla pyritään vaalimaan puutarhan monimuotoisuutta ja luonnollista tasapainoa.  Yksi hedelmäpuukilta on ikään kuin minikokoinen syötävä …

Syötävä metsäpuutarha

Metsäpuutarha on monikerroksinen puutarha, josta löytyy luonnontilaisen metsän tavoin sekä korkeampia että matalampia puita ja pensaita sekä erilaisia ruohovartisia kasveja ja maanpeitekasveja. Metsäpuutarhan perustamisen tarkoituksena on sadontuotannon lisäksi viljelymaiden ja …

Oppimisympäristöjen saavutettavus

Oppimismahdollisuuksien kannalta ajateltuna kunkin oppimisympäristön sijoittumisella suhteessa kouluun on merkitystä. Mitä lähempänä koulua oppimisympäristö sijaitsee, sitä helpommin ja nopeammin saavutettavissa se on kaikilla ikäluokilla. Varsinkin pienempien oppilaiden kanssa koulun läheisyys …

Havainnot

Havainnot-sivustolle kootaan helposti mukaan kouluarkeen otettavia tehtäväkokonaisuuksia, jotka perustuvat oman ympäristön tarkkailuun. Havaintoja tulee kaikille vuodenajoille, ja niitä voi käyttää esimerkiksi, kun halutaan pitää oppituntia ulkona tai saada ulkoilua ja …

Arboretum

Jyväskylän steinerkoulu ja Oivalluksia oppimisympäristöissä -hanke toteuttivat Arboretumin, eli puulajipuiston, koulun välittömään läheisyyteen keväällä 2023. Puupuiston tarkoituksena on luoda monimuotoista luontoa tukeva oppimisympäristö niin alueen oppilaiden, kuin myös alueen asukkaiden …